×
FAQ Blogi
Hemmo

24.10.2016

Hsl ei vastaa asiakkaidensa viesteihin. Oma sähköpostiviestini erään linjan aikatauluongelmista on ollut vailla vastausta tämän kuun lopulla neljä kuukautta, vaikka vastausajaksi on luvattu vain kaksi viikkoa. Nyt kuulemma asiakaspalvelu on ruuhkautunut ja vastausajan väitetään olevan kolme viikkoa.

Asiaa on tuloksetta yritetty selvittää kaikin mahdollisin yhteydenottokeinoin tuloksetta. Puhelimitsekin peräti kolmesti. Ensimmäinen virkailija oli niin ylimielinen, ettei häntä kiinnostanut tietää mitä asiani koski, vaan väitti kaikkiin viesteihin vastattavan kolmessa viikossa. No eipä ole. Toinen virkailija väitti, että viestiini olisi vastattu. Kun kysyin milloin näin on tapahtunut, niin kävikin ilmi, että virkailija valehteli, eikä ollut vaivautunut etsimään viestiäni. Kolmas virkailija yllättäen löysikin viestini ja sanoi asian olevan yhä käsittelyssä, muttei pitänyt pitkittynyttä odotusaikaa kohtuuttomana, eikä siksi suostunut selvittämään asiaa sen enempää.

Huomionarvoista on, ettei kukaan näistä kolmesta henkilöstä pahoitellut tapahtunutta. Ja miten näin isossa puljussa vastauksen taso voi ylipäätään riippua puheluun vastanneesta henkilöstä?

Olen tiedustellut asian etenemistä nettilomakkeenkin kautta, mutta mitään vastausta ei ole tullut.

Twitterissäkään asia ei ole edennyt yhtään mihinkään. Ensin luvattiin tutkia asiaa, mutta lopulta vain kettuiltiin ja yritettiin lahjoa kahvilla. Asia vaatii hieman selvittämistä, joten se ei olisi ratkennut kahvipöydän ääressä. Enkä liioin halua käyttää liukumaa tälläiseen asiaan.

Minulla on suuri epäilys, että joku pitkittää tätä asiaa tahallaan. Ainakaan kukaan ei ole halunnut ottaa tästä vastuuta. Nyt on selitysten aika. Kahvi ei riitä korvaukseksi tapahtuneesta. Miten olisi kausilippu kuukaudeksi?

vastasi

    4 kommenttia
  1. Olli / Nonono.io:
    24.10.2016 17:08

    Moi Hemmo,

    olimme yhteydessä HSL:ään ja heiltä vastattiin, että teihin ollaan oltu yhteydessä jo useampaan kertaan. Onko asianne selvitys edennyt vai vielä kesken?

    Harmillista, ettei HSL itse nähnyt tarvetta vastata palautteeseenne täällä.

    Ystävällisin terveisin,
    Olli / Nonono.io

  2. Hemmo:
    6.11.2016 22:52

    Kiitos vaivannäöstä. Kävin nyt sitten koko sähköpostini läpi ja etsin viestiä sellaisistakin kansioista, joihin en olisi sitä vahingossakaan siirtänyt, eikä vastausta löytynyt. Yhteydenottoni on alun perin välitetty Hsl:lle liikennöitsijän toimesta. Ei kai vastausta ole lähetetty heille? Voisiko Hsl lähettää vastauksensa minulle uudelleen?

    Jos yhteydenottooni on todellakin vastattu, herättää se entistä enemmän kysymyksiä Hsl:n surkeasta palvelutasosta. Miksi puhelimeen ja twiitteihin vastanneet henkilöt eivät huomanneet sitä? Miksi se huomattiin vasta julkisen viestin jälkeen? Jokin tässä nyt mättää ja se en ole minä.

    Twitterissä sen sijaan kehdattiin kysyä kolmen viikon mykkäleikin jälkeen mikä oli kysymykseni. No oiskohan sama kuin kolme viikkoa sitten? Laitoin niin vihaisen vastauksen, että ensi kertaa kertoivat tarkistaneensa viestini käsittelyn tilan. Nyt sitten väittävät, että vastaus olisi lähettetty 7.10. eli peräti 18 ja puolessa viikossa luvatun kolmen viikon sijasta. Eivät näköjään hokanneet, ettei vastaus todellakaan ole tullut perille. Onko liikaa pyydetty, että vastaus lähetettäisiin uudelleen spostilla?

  3. Olli / Nonono.io:
    7.11.2016 12:02

    Moi, Hemmo!

    Ikävä kuulla, että asia on vieläkin auki. Olimme juuri uudestaan yhteydessä HSL:ään ja nyt selvitellään, mitä on tapahtunut.

    Olli/Nonono.io

  4. Hemmo:
    13.11.2016 21:32

    Kiitos. Nyt hiljeni Twitterikin. Lähettäisivät vain sen väittämänsä vastauksen uudelleen, niin kaikki olisivat tyytyväisiä.

Osallistu keskusteluun kommentoimalla: