×
FAQ Blogi
Försti

21.2.2017
Ostin Samsung Galaxy J5 2016 Edition puhelimen joulukuussa 2016. Tammikuussa 2017 puhelimen näyttö yllättäen meni puolittain mustaksi, aamulla puhelin toimi normaalisti. Näytössä oli myös vihreitä raitoja. Puhelin toimitettiin Tampereen Dna kauppaan Koskikeskuksen myymälään, jossa myyjä ihmetteli myös, että mistähän vika mahtaa johtua, koska puhelimessa ei ollut ulkoisia virheitä.(Totesi puhelimessakin asian näin olleen, mutta kun kysyin todistaako asian meidän puolesta, alkoi muisti siinä kohtaa pettämään). Puhelin jäi siis huoltoa varten liikkeeseen ulkoisesti täysin ehjänä, sillä se ei ole pudonnut kertaakaan tms. Puhelin toimitettu Mobylife Helsinki Oy huoltoon, josta tuli vastaus, että vika johtuu mekaanisesta viasta.Tätä ihmeteltyämme ja otettuamme yhteyttä Dna:n asiakaspalveluun, he ensin kieltäytyivät selvittämästä asiaa ja ohjasivat meitä ottamaan huoltoliikkeeseen suoraan yhteyttä (puhelun hinta 1.49e/min). Lopulta kuitenkin Dna:n toimesta saimme huoltoliikkeeltä raportin, johon oli liitetty valokuva rikkoutuneesta LCD näytöstä. Koska puhelin on toimitettu ulkoisesti ehjänä Dna liikkeeseen, eikä ulkoisesta halkeamasta ole mainintaa edes vastaanottoraportissa, on näytön halkeama tullut puhelimeen sen jälkeen, kun se on asiakkaalta vastaanotettu. Koitimme kysyä Dna:lta, että voisivatko he selvittää missä vaiheessa puhelimen näyttö on rikkoontunut, onko se heillä hajonnut, mahdollisesti postissa vai huollon päässä. He totesivat, etteivät he voi sitä lähteä selvittämään. Kuitenkin voisi olettaa, että helposti tuo voisi selvitä, jos esim. puhelin on toimitettu huoltoliikkeeseen Postin jäljiltä ruttaantuneessa paketissa tms. Asiasta tehty reklamaatio myyjäliikkeeseen. Reklamaatiota jättäessä soitimme Dna:n asiakaspalveluun, josta kerrottiin, että aluemyyntipäällikkö käsittelee reklamaatiot. Kuitenkin saimme vain nopeasti hutaistun vastauksen sähköpostiin, jossa myyjä toimittaa "terveiset" myymäläpäälliköltä. Saimme vain tiedon, että puhelimen vika johtuisi mekaanisesta viasta. Herää kysymys, onko puhelinta tutkittu lainkaan alkuperäisen vian johdosta, kun siihen on matkalla huoltoliikkeeseen tullut särö jota ei siinä asiakkaan luovuttaessa ollut. Koska myyjällä on todistustaakka, että vika johtuu asiakkaasta johtuvasta syystä, niin kuinka myyjä on nyt tässä tapauksessa näyttänyt asian toteen? Alkuperäinen vikahan EI ole voinut johtua mekaanisesta syystä, siksi että mekaanista vikaa=säröä ei ole tuotteessa ollut, silloin kun vika on ensimmäisen kerran ilmestynyt. Mistä johtuu, että asiakas saa eri informaatiota reklamaation käsittelystä puhelimitse; aluemyyntipäällikkö lukee kaikki reklamaatiot ja vastaa niihin ja käytännössä kuitenkaan näin ei ole? Tiedusteltuamme aluemyyntipäällikön yhteystietoja, niitä ei annettu, yritimme jättää soittopyynnön aluemyyntipäällikölle, sitä ei vastaanotettu. Onko tällaista mystistä aluemyyntipäällikköä edes olemassa, koska yhteystiedot salataan asiakkaalta, eikä hänelle edes toimiteta reklamaatioita?

vastasi

    2 kommenttia
  1. Olli / Nonono.io:
    21.2.2017 11:35

    Moi, Försti!

    Aluepäällikköasiassa oli epäselvyyttä, joten välitimme reklamaatiosi DNA:n toimitusjohtajalle asti. Homma siis hoidossa!

    – Olli / Nonono

  2. Försti:
    10.3.2017 10:55

    Asiassa tapahtui positiivinen käänne Nonono yhteydenoton jälkeen: Nonono piti vähintäänkin kiitettävästi meitä ajantasalla asian edistymisen suhteen. Lopulta mieheni sai puhelun DNA:n edustajalta, joka kertoi, että DNA kustantaa puhelimen huollon. Tämän jälkeen alle viikossa tuli ilmoitus, että puhelin on korjattuna noudettavissa. Haluammekin näin julkisesti kiittää DNA:ta nopeasta reagoinnista ja asian asiallisesta loppuun saattamisesta alun hankaluuksien ja epäselvyyksien jälkeen. Asian sujuminen edellä mainitulla tavalla sai aikaan sen, että mielikuva yrityksestä on palautumassa positiiviseksi. Kiitos myös Nonono:lle mahtavasta kanavasta ja asiaan perehtymisestä!

Osallistu keskusteluun kommentoimalla: