×
Usein kysyttyä Blogi

Mediassa:

 

Tue tykkäämällä

Maailmanmatkaaja

8.6.2017
Lensin Finnairilla Roomasta Helsinkiin muutama päivä sitten. Lento lähti melkein puoli tuntia myöhässä, mutta saapui kuitenkin Helsinkiin ajallaan. Palvelu oli ystävällistä ja homma toimi... Avaa»
Lensin Finnairilla Roomasta Helsinkiin muutama päivä sitten. Lento lähti melkein puoli tuntia myöhässä, mutta saapui kuitenkin Helsinkiin ajallaan. Palvelu oli ystävällistä ja homma toimi kuin lentokoneen vessa. Helsingin päässä meitä kuitenkin odotti hieman hämmennys, sillä missään ei näkynyt opasteita matkatavara-aulaan. Yleensä lennoilta saapuessa opasteet ovat selkeästi esillä, mutta nyt niitä emme nähneet missään. Ajattelimme seurata japanilaisia turisteja (virhe) ja päädyimme aivan väärään paikkaan, jonka jälkeen jouduimme tulemaan passitarkastuksesta läpi toisen kerran väärään suuntaan ja kysymään neuvoa henkilökunnalta. Saimme ystävällistä opastusta, mutta myös kommentin, että tällä portilla nuo opasteet ovat hieman epäselvät.
Harmitus ei ollut suuri eikä haittaa päässyt syntymään, mutta jos kerran on tiedossa, että opasteet ovat huonot niin eikö niitä voisi parantaa?
Toivoisin reagointia tai ainakin vastausta asiaan täällä, sillä meidän lisäksi myös eräs pari kertoi harhailleensa alueella ja myöhästyneensä junasta tästä syystä.

Finavia vastasi

13.6.2017 09:31

Hei Maailmanmatkaaja,

kiitos palautteestasi! Ikävä kuulla, että matkustuskokemukseesi on sisältynyt tällä kertaa epäselvyyksiä. Meidän pyrkimyksemme Finavialla on varmistaa, että kaikkien matkanteko Helsinki-Vantaalla ja muilla lentoasemillamme on mahdollisimman sujuvaa ja helppoa.

Kehitämme lentoasemia jatkuvasti, joten kaikki palaute on meille arvokasta. Itse asiassa Helsinki-Vantaan opasteita uusitaan juuri parhaillaan, joten palautteesi tulee erittäin otolliseen aikaan. Välitämme sen opasteista vastaavalle tiimille, jotta palaute voidaan ottaa kehitystyössä huomioon.

Nyt olisi muuten tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus päästä kehittämään Helsinki-Vantaata laajemminkin. Haemme 200:aa testimatkustajaa testaamaan kentällä avautuvaa uutta eteläsiipeä, voit lukea lisää ja hakea mukaan täältä: https://www.finavia.fi/fi/lentoasemat-kehittyvat/helsinki-vantaa/hae-testimatkustajaksi-6.7.2017/

Toivottavasti seuraava visiittisi Helsinki-Vantaalla sujuu vaivattomammin. Mukavaa alkanutta kesää!

Tue tykkäämällä

Mikko S.

22.5.2017
Kyseessä on siis modeemin hankinta ja Dna:n laite Dna Valokuitu Plus modeemi (Sagemcom f-3686ac). Ostettaessani liittymää (vanhaan asuntoon jossa oli kaapelinetti) ja kaapelimodeemi-laitetta,... Avaa»
Kyseessä on siis modeemin hankinta ja Dna:n laite Dna Valokuitu Plus modeemi (Sagemcom f-3686ac).
Ostettaessani liittymää (vanhaan asuntoon jossa oli kaapelinetti) ja kaapelimodeemi-laitetta, kysyin ja varmistin laitteen porteista. Laitteessa sanottiin olevan Wan-portti, jonka kautta voi laitetta käyttää reitittävänä modeemina ethernet-verkossa (tämä myös vaikutti ostopäätökseeni ostaa tämä laite, koska koskaan ei tiedä milloin muutto tai muu suunnitelman muutos matkalle tulee). Muutettuani asuntoon jossa käytössä on ethernet-tekniikalla toteutettu internet-yhteydet, tuli huomattua että kyseinen laite ei toimikaan wan portin kautta millään tavalla. Dna Kaupassa sekä asiakaspalvelussa sanotaan vain, että "Kyllä se toimii ethernet verkossakin..".
Itse laitetta olen käyttänyt Dna Kaupassa pariin otteeseen ja pyytänyt päivitettyä versiota, sain kaksi uutta laitetta ja molemmissa vanha versio, eikä kuulemma uusinkaan versio auta vikaan (näin Dna foorumilla sanotaan).
Ja myös se että nyt on kaksi kertaa Dna:n asiakaspalvelijat väittäneet vastaan, että ei tuo modeemi toimi ethernet-netin kautta mutta silti hetken asioita tarkasteltuaan sanonut että kyllä se toimii. Siitä ei kovin hyvä maku jää suuhun kun joutuu "väittämään" vastaan ja ehdotetaan että maksa laite pois niin homma sillä "selvä".. Vaikka se ei itse tätä wan-portin toimimattomuutta korjaa, josta muutkin kärsii.

DNA Asiakaspalvelu vastasi

24.5.2017 09:53

Hei Mikko!

DNA Valokuitu Plus –modeemi F-3686AC on pääasiassa tarkoitettu käytettäväksi kaapeliverkon talouksissa. Modeemista löytyy myös WAN-portti, mikä mahdollistaa laitteen käyttämisen toisen yhteyden reitittämiseen tarvittaessa myös useissa ethernet-kiinteistöissä.

Varsinaisesti Ethernet-talouksiin meillä on myynnissä DNA Valokuitu Plus- modeemi DG200AC. Olisi aina erittäin suositeltavaa käyttää modeemia ja/tai reititintä, joka on tarkoitettu nimenomaiseen kohteeseen sillä tähän laitteen ohjelmisto ja myös ohjeet on säädetty.

Emme varsinaisesti mainosta F-3686AC:ta Ethernet-talouksien reitittimenä. WAN-portti on laitteessa lisäominaisuus, minkä pystyy kyllä aktivoimaan WEB-käyttöliittymästä polusta: Status-Connection-Ethernet WAN Mode-Enabled. Kyseistä lisäominaisuutta ei kuitenkaan ole testattu kaikissa tapauksissa tai ympäristöissä, joten sen toimintavarmuutta jokaisessa Ethernet-kohteessa tai reitittimenä kaikissa tilanteissa ei voida taata.

Jos siis olet tätä portin aktivointia kokeillut, mutta se ei sinulla huoneistossasi toimi on tilanne valitettavastise, että tähän tarkoituseen tulisi hankkia toinen laite.

Tue tykkäämällä

Sari

16.5.2017
Odotimme pitsalähetystä aivan kohtuuttoman kauan, ja saimme vihdoin kylmät pitsat eteemme. Sanoimme asiasta suoraan kuskille, joka valitteli että heillä on liian vähän kuskeja töissä.... Avaa»
Odotimme pitsalähetystä aivan kohtuuttoman kauan, ja saimme vihdoin kylmät pitsat eteemme. Sanoimme asiasta suoraan kuskille, joka valitteli että heillä on liian vähän kuskeja töissä. Jouduimme napsauttamaan uunin päälle, joka toki oli kuskin mielestä ihan ok. Lähetin asiasta palautetta, ja sain samana päivänä 30.1. vastauksen: "Kiitos arvokkaasta palautteestanne. Olemme välittäneet palautteenne normaalin palautteenkäsittelyprosessimme mukaisesti eteenpäin kyseisen Kotipizza-ravintolan yrittäjälle sekä alueen myyntipäällikölle. He selvittävät tapahtuneen ja ottavat sinuun mahdollisimman pian yhteyttä. Ystävällisin terveisin, Kotipizza Oyj" Eipä mulla muuta kuin että erikoisen kauan tämä palautteen käsittely kestää :) Eikä tuohon vastaukseen voi vastatakaan, että varmaankin vaan toivovat että koko homma unohtuisi. No unohtuikin, kunnes työkaveri kommentoi aivan samasta asiasta.

Kotipizza Oyj vastasi

17.5.2017 15:13

Moi Sari, todella suuret pahoittelut ettei palautteeseesi ole vastattu sekä pahoittelut myös pitkästä toimitusajasta. Pyytäisimme teitä ystävällisesti vielä laittamaan meille tiedon mistä ravintolasta tilasitte pizzanne niin selvitämme miksi palautteeseenne ei ole vastattu. Tiedot voitte laittaa Kotipizzan Facebook-sivujen kautta viestillä.

Ystävällisin terveisin
Kotipizza asiakaspalvelu

Tue tykkäämällä

abnaani

16.5.2017
Vaihdoin saman yhtiön sisällä pakettiä, joka uudessa sisältää rajattoman netin käytön, Enemmän puheaikaa ja viestejä kuin tarvitsen ja ulkomaandataa jonkin verran. Jaan nettiyhteyden kotona... Avaa»
Vaihdoin saman yhtiön sisällä pakettiä, joka uudessa sisältää rajattoman netin käytön, Enemmän puheaikaa ja viestejä kuin tarvitsen ja ulkomaandataa jonkin verran. Jaan nettiyhteyden kotona puhelimesta aina myös läppäriin.
Kun operaattorilta tuli ilmoitus, että paketti on päivitetty ja ovat voimassa heti kun puhelin on uudelleen käynnistetty. Toimin ohjeiden mukaisesti ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen puhelimessa netti muuttui hitaaksi ja ei enää voinut jakaa koneelle, koska kaatuu koko ajan ja toimiessaan uskomattoman hidas. Ennen niin hyvin toiminut netti muuttui matelevaksi ja kaatuilevaksi. Turha kuvitella että jaksaisi pyörittää youtubea, ja netflixin aikana kuva on pelkkää mössöä ja kaatuu jatkuvasti. Puolison jakaessa oman puhelimensa netin tietokoneelle ei ole mitään ongelmia.
Viikon jaksoin kiukutella itsekseni netin toimintaa, säännöllisesti sammuttelemalla puhelinta ja toivoen uuden paketin alkavan toimia,  laitoin palvelupyynnön heidän sivuillaan. Pyysin saada korjausta vallitsevaan ongelmaan ja syytä miksi homma ei toimi. Kolmen päivän päästä sain vastauksen ratkaisuehdoituksineen: "Hei, kiitos palvelupyynnöstäsi. Sinulla on rajaton netti kotimaassa. Kokeile sammuttaa virta puhelimesta ja käynnistä uudelleen. Mukavaa kevättä! t.Telia".
Toimin jälleen ohjeiden mukaan. Vieläkään ei toimi.

TeliaPartio vastasi

17.5.2017 13:16

Moikka Abnaani, ja kiitos paljon palautteestasi! Liittymän päivityksen ei pitäisi vaikuttaa liittymän nopeuteen, varsinkin kun nykyiset liittymätyyppimme ovat maksiminopeudeltaan 100-300Mbit/s.

Suosittelen, että kokeilet palauttaa puhelimesi verkkoasetukset. Polku asetusten palauttamiseen saattaa hieman vaihdella, mutta Android-käyttöjärjestelmän laitteissa suurin piirtein: Asetukset > Lisää>Mobiiliverkko>Yhteysosoitteet>Kolme pistettä> Palauta oletukset.
Iphonessa > Asetukset > Yleiset> Nollaa> Nollaa verkkoasetukset.
Olisiko tästä apua?:) Mikäli mahdollista, voisi SIM-korttia olla hyvä testata vielä toisessa laitteessakin, tällä saadaan varmuus siitä, että vika ei ainakaan sinun puhelimessasi ole.:)

Jollei ongelma ratkea näin, niin ehdottomasti asia joutaa meidän vikapalvelumme tutkintaan. Vikapalveluun saat yhteyden soittamalla bit.ly/2qSmnsS tai kirjautumalla sivuillemme bit.ly/2pVGR3J ja asioimalla vaikkapa varsin näppärän Chatin kautta. Chat ei ihan vielä mobiililaitteilla toimi, mutta esimerkiksi tietokoneen selaimella onnistuu. Chat-kuvake löytyy kirjautumisen jälkeen sivun oikeasta alalaidasta.
Voit toki myös jättää uuden palvelupyynnön avulla häiriöilmoituksen bit.ly/2pGUEi6

//Maria@TeliaPartio

Tue tykkäämällä

Jaakko Timonen

12.5.2017
OP-Henkivakuutuksen asiakaskokemus jättää paljon parantamisen varaa. Sain henki- ja työttömyysvakuutuksesta tarjouksen, jonka ehtona oli terveysselvitys. Selvityksen toimitettuani sain... Avaa»
OP-Henkivakuutuksen asiakaskokemus jättää paljon parantamisen varaa. Sain henki- ja työttömyysvakuutuksesta tarjouksen, jonka ehtona oli terveysselvitys. Selvityksen toimitettuani sain vastatarjouksen, jossa oli uudet ehdot. Vastatarjous ärsytti kahdesta eri syystä.
1) Vastatarjouksesta ei käynyt ilmi miten tämä poikkesi alkuperäisestä tarjouksesta
2) Vastatarjouksen perusteet olivat äärimmäisen minimaaliset: "polven sairaus tai vamma." On varmaan luonnollista, että tässä vaiheessa tarjoukseen saajaa kiinnostaisi tarkempia perusteluja miksi kyseinen vamma vaikuttaa tarjouksen sisältöön.

Ajattelin selvittää asiaa. Soitin vastatarjouksen tehneen henkilön puhelinnumeroon. Kyse oli tietenkin tavallista puhelinnumeroa kalliimmasta yritysnumerosta. Puhelu päätyi vaihteeseen. Vaihde lupasi yhdistää eteenpäin, mutta päädyin takaisin vaihteeseen. Kun kerroin täsmällisesti mitä asia koski, minut yhdistettiin eteenpäin. Kolmannen vastauksen ja kolmannen soiton syyn selityksen jälkeen sain kuulla, että puheluni oli väärällä osastolla kuluttajapalveluissa. Minut ohjattiin eteenpäin. Neljännen vastauksen ja neljännen selityksen jälkeen sain jälleen kuulla soittoni olevan väärällä osastolla ja että minut ohjattaisiin taas eteenpäin.

Tässä vaiheessa kieltäydyin kohteliaasti. Pyysin virkailijaa ottamaan soittopyynnön ja kerroin vakuutustunnukseni oma-alotteisesti, jotta seuraava soittaja osaisi asiaa käsitellä.

Asian kruunaa se, että kaikki mahdollinen sopimuskommunikaatio hoidetaan paperilla, vaikka itse preferoisin sähköisiä dokumentteja ja OP kertoo itsekin, että heidän "strategiassa korostuu asiakaskokemuksen kehittäminen palveluita ja toimintoja digitalisoimalla". Hieno strategia, mutta paljon on työtä vielä tehtävänä.

Miksi asiakasta pompotellaan tällä tavalla ja miten on mahdollista, että useat eri henkilöt toistavat saman virheen monta kertaa peräkkäin, vaikka he ovat saaneet soittajan tiedot ja heillä olisi mahdollisuus kysyä jo ensimmäisessä kontaktissa sellainen määrä tietoa, että väärä eteenpäin ohjaus olisi mahdotonta?

OPHenkivakuutus vastasi

15.5.2017 17:18

Hei,
Suhtaudumme asiakastietojen luottamuksellisuuteen erittäin vakavasti, emmekä siksi valitettavasti voi kommentoida julkisella foorumilla asiakastapauksia.
Kaiken palautteen otamme aidosti kiitollisina vastaan ja kehitämme toimintaamme sen perusteella.
t. Annika, OP-Henkivakuutus

Tue tykkäämällä

Tatu Salminen80

11.5.2017
Uuteen kannettavaan tietokoneeseeni ei saanut suomenkielistä käyttöjärjestemää.Kävin kysymässä ostopaikassa (Power)”onko kaikissa teillä myytävissä kannettavissa suomenkielinen... Avaa»
Uuteen kannettavaan tietokoneeseeni ei saanut suomenkielistä käyttöjärjestemää.Kävin kysymässä ostopaikassa (Power)"onko kaikissa teillä myytävissä kannettavissa suomenkielinen käyttöjärjestemä?"Sanottiin että on, joten ilmoitin ettei minun koneeseeni sitä saa,myyjä katseli tiedot ja ilmoitti ettei tähän malliin liian pienen muistin takia saa suomenkieltä.Ehdotti kyllä että he voisivat asentaa siihen suomenlielen mutta maksu olisi ollut melkein puolet kyseisen koneen hinnasta.Miksi liikkeessä sanotaan että kaikissa kannettavissa tietokoneissa on suomenkielinen käyttöjärjestelmä??Nyt on ongelmia tämän takia ja vaihtaisin samassa liikkeessä koneeseen johon saisi kielen muutettua....jos liikkeelle sopisi........

Power Asiakaspalvelu vastasi

12.5.2017 10:17

Hei Tatu, kiitokset palautteesta! En löytänyt nimelläsi ostotietoja suoraan, voisitko ystävällisesti vielä meilata meille asiakaspalvelu@power.fi lisää tietoja. Millä nimellä ostos tehty / mistä Power myymälästä ja puhelinnumero mistä sinua tavoittaa.
Tässä on käynyt joku väärinkäsitys koska kaikkiin meillä myytäviin läppäreihin saa asennettua käyttöjärjestelmän suomenkieliseksi. Joissain koneissa on vähemmän muistia kuin toisissa, mikä saattaa jotain rajoituksia tuoda, mutta ei ikinä estä suomenkielistä käyttöjärjestelmää. Jos voisit tosiaan laittaa vielä lisätietoja meille meilillä, niin saadaan asia eteenpäin ja sinuun ollaan yhteydessä!
Aurinkoista viikonloppua, Titta / Power Asiakaspalvelu

Tue tykkäämällä

Mika Kostamo85

8.5.2017
Ostin tuotteen XL Moto nimisestä verkkokaupasta jonka palautin pari viikkoa myöhemmin. Maksoin Klarna nimiselle yritykselle ostokseni. Palautus meni normaalisti perille ja XL Moto ilmoitti että... Avaa»
Ostin tuotteen XL Moto nimisestä verkkokaupasta jonka palautin pari viikkoa myöhemmin. Maksoin Klarna nimiselle yritykselle ostokseni. Palautus meni normaalisti perille ja XL Moto ilmoitti että Klarna palauttaa rahani. Sain 3. huhtikuuta Klarnalta ilmoituksen että palautuksen viitenumero on sejase ja että rahat näkyvät tililläni 4-10 päivän sisällä. Odottelin rauhassa pari viikkoa kunnes olin taas yhteydessä (s-postilla) Klarnaan ettei rahoja edelleenkään näy. Ilmoittivat että maksu on lähtenyt 14. huhtikuuta ja että siitä päivästä menee vielä 2-5 päivää kunnes näkyvät tilillä. Ei näkynyt. 28. huhtikuuta olin taas s-postilla yhteydessä Klarnaan, sieltä luvattiin lähettää minulle kuitti siitä että ovat maksaneet rahojen palautuksen. Jäin odottamaan kuittia... Soitin Klarnan asiakaspalveluun 3. toukokuuta että en ole saanut kuittia. Sain kuitin s-postilla seuraavana päivänä. Nyt on minun tehtäväni selvittää pankin kanssa missä rahani ovat? Lähetin kuitin pankilleni (Osuuspankki) s-postilla 4. toukokuuta. Vielä (8.5.) en ole saanut pankista mitään tietoa siitä missä rahani ovat ja saanko niitä ikinä takaisin!

vastasi

Tue tykkäämällä

Tommi Käppi

3.5.2017
20.2 Tiedustelin sähköpostitse onnistuuko piilutettujen lautojen teko haluamissani mitoissa ja jonkinlaista hinta-arviota niille. 21.2 Sain vastauksen Laurilta (kaikki myöhemmätkin viestit ja... Avaa»
20.2 Tiedustelin sähköpostitse onnistuuko piilutettujen lautojen teko haluamissani mitoissa ja jonkinlaista hinta-arviota niille.
21.2 Sain vastauksen Laurilta (kaikki myöhemmätkin viestit ja puhelut hänelle), että kyseiset kappaleet voivat tehdä ja hinta noin xxx verran.
22.2 Vastasin viestiin että tilaan tuotteet.
7.3 tiedusteltu sähköpostitse tilannetta. Ei vastausta
10.3 Soitin ja selvisi ettei ole saanut vahvistusta tilauksestani, eli sitä viestiä jossa ilmoitin tilaavani tuotteet. No sattuuhan niitä että sähköposti jää huomaamatta.
19.3 Lähetetty sähköpostia, jossa kyselen tilannetta. 10.3 kertoivat että tuotteet laitetaan valmistukseen, siitä on kulunut nyt reilu viikko.
Näiden sähköpostien jälkeen olen soittanut ehkä parikymmentä kertaa. Selityksiä on löytynyt laidasta laitaan ja välillä ollaan puhuttu säästäkin. Minua kiinnostanut lähinnä se, että onko tuotteeni kesken, valmiit vai tulossa laisinkaan. Kertaakaan ei ole soittanut takaisin. Yhden viestin lähetti 27.4 jossa sanoi että palaa asiaan pian, niin on sanonut useemminkin. Joillain on vaan niin erilainen käsitys siitä mikä on pian.
Osa tuotteista on kuulemma valmiina ja osa ei. 2,5kk mennyt nyt aivan tyhjän kanssa. Sanoisi edes ettei aijo tuotteita toimittaa, mikäli se on niin vaikeaa. Olisin tässä ajassa ne tilannut jo jostain muualta tai kasvattanut puut itse ja sahannut käsipelin laudoiksi.
Yhteystiedot firmaan:
Kiurun Höylä Oy
Sahatie 3
74700 Kiuruvesi
lauri.roivainen@kiurunhoyla.fi
0400 188 583 (Lauri)

vastasi

Tue tykkäämällä

Olli.K

2.5.2017
Twiittasin HSL:lle kysymyksen HSL:n mobiililipusta ja annoin palautetta huonosta käytettävyydestä. Ihmettelin, miksi sovellus on pidettävä auki, jotta lippu olisi voimassa vaikka tämä ei ole... Avaa»
Twiittasin HSL:lle kysymyksen HSL:n mobiililipusta ja annoin palautetta huonosta käytettävyydestä. Ihmettelin, miksi sovellus on pidettävä auki, jotta lippu olisi voimassa vaikka tämä ei ole kovin käytännöllistä. Vastauksen saatuani kysyin, eikö mobiililipun voimassapysymistä voisi ratkaista jollain toisella tavalla, jolloin minua kehotettiin lähettämään palautteeni vielä erikseen HSL:n palautelaatikkoon (jossa käsittelyaika 3vk?). Selitykseksi sain vielä, ettei Twitter palvele kovin hyvin palautekanavana ja että olisi parempi, että kirjoitan ehdotukseni lisäksi edellä mainittuun palautekanavaan.

HSL vastasi

2.5.2017 17:53

Hei Olli! Tulkitsinkohan nyt oikein, että jäit pohtimaan miksi ihmeessä HSL ohjaa jättämään palautteet hitaanpuoleiseen palautejärjestelmään. Yritän kertoa muutamia näkökulmia: HSL saa vuodessa 30 000-40 000 palautetta. Palautteet jaetaan alan asiantuntijoille ja kuljettajia koskevat palautteet liikennöitsijöille, jotka ajavat tilaamaamme liikennettä.
Palautejärjestelmästä on se hyöty, että sen avulla voi katsoa mihin palautteisiin on vastattu, miten ja milloin – ja toisaalta patistaa avoimena olevien palautteiden loppuun käsittelyä.
Twitteröidyt palautteet joko kopioidaan edelleen palautejärjestelmään tai sitten kehotetaan asiakasta kirjoittamaan ne palautejärjestelmään. Joskus on hyvä, että asiakas kertoo omin sanoin näkemänsä ja kokemansa. Eli tässä viestiin vastanneella henkilöllä on ollut ajatuksena, että kehitysidea päätyisi palautejärjestelmän kautta vastuuhenkilölle ja hänen tulisi kuitata, että viesti on luettu ja vastaanotettu – vähintään.

Sari Kotikangas, viestintäpäällikkö, HSL

Tue tykkäämällä

Terror

27.4.2017
Pari kk takaperin sain Elisa kaupasta tilatun Ps4 pro konsolin postiin haettavaksi.  Olin odottanut konsolia 2kk, että sain tuotteen. No pari päivää myöhemmin koneen saatuani kone alkasi... Avaa»
Pari kk takaperin sain Elisa kaupasta tilatun Ps4 pro konsolin postiin haettavaksi.  Olin odottanut konsolia 2kk, että sain tuotteen. No pari päivää myöhemmin koneen saatuani kone alkasi jumittelemaan ja heittämään erroria. No tuli kokeiltua kaikkea mahdollista mitä keksiä voi, mutta samat ongelmat toistui. Soitin elisan asiakaspalveluun ja sieltä ohjeistettiin soittamaan numeroon, mistä kuulemma takuu asiat hoituu. Otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin. Siellä vastasi joku nainen englanniksi "playstation service how can i help you", no siinä sitten selittelin ongelmaa ja he kehottivat ottamaan yhteyttä liikkeeseen mist ostettu. Ei ollut apua. No soitin elisalle takaisin ja sanoin, että annettu numero mistä ei mitään apua. Sain uudet ohjeet viedä konsolin mihin tahansa elisa kauppaan ja he siellä paketoivat tuotteen ja lähettävät huoltoon. Iisi biisi niin sanotusti. No eihän se sitä ollut, kun kiikutin koneen elisan kaupalle, niin sieltä sitten herrasmies sanoi, että ei ei ei täällä näitä hoideta. Että sun pitää ite soittaa Sonyn huoltoon, että ne tämän asian hoitaa....no se oli jo sitten kahteen kertaan menny reisille tämä asiansa osaavan asiakaspalvelun ohjeistus. Utelin siinä sitten, että mites tää ny näin toimii ku asiakasta pompotellaan ja kädet nostivat pystyyn tämän suhteen. Ei kuulu takuu huolto heille. Sain uuden numeron mihin soittaa ja näin tein. Sain ohjeita Sonyltä ja piti asioida myös lukemattomia kertoja sähköpostitse. Mitään muuta ratkaisua ei saatu aikaiseksi, kun lähettää kone itse Ranskaan huoltoon, josta saan koneeni takaisin arviolta 4-5vko päästä. Myös jos matkalla kone vahingoittuu, niin sitä ei korvata. Eli asiakkaan vastuulla. Ei mennyt mielestäni nyt ihan niin kuin elokuvissa. Melko sonnan maku jäi asiasta suuhun!

Elisa Palstatiimi vastasi

28.4.2017 12:20

Heippa 🙂
Nyt kuulostaa kyllä äärimmäisen epäonnistuneelta tapaukselta.
Asiakas on tarkoitus ohjata ottamaan ensisijaisesti yhteys PlayStationin tukeen, sillä heidän pitäisi tehdä siellä oma vianrajauksensa ja tehdä sitten sen mukaan mahdolliset toimenpiteet.
Meillä on myös ohje kyllä myymälöille, että jos laitteen haluaa toimittaa huoltoon suoraa kuitenkin huoltoon kauttamme. Sen vuoksi olisinkin kiinnostunut kysymään hieman lisäkysymyksiä, jotta voimme laittaa tästä palautetta eteenpäin ja kehittää toimintaamme jatkossa. 🙂
Jos haluat olla meille avuksi niin laittaisitko meille yksityisviestiä esimerkiksi Facebookissa tai Elisan Palstalla (elisa.to/viestipalstatiimille)

Pahoittelut vielä puolestani sattuneesta. Mukavaa vappua!

Janika/Elisan sometiimi

Tue tykkäämällä

Mikko_Hamalainen

24.4.2017
Laitoin kyseiselle yritykselle fb-sivun kautta palautteen, joka meni sanasta sanaan näin: ”LVI -palveluita en ainakaan voi suositella. Kahdesti jätetty tulematta sovittuna aikana ilman... Avaa»
Laitoin kyseiselle yritykselle fb-sivun kautta palautteen, joka meni sanasta sanaan näin:
"LVI -palveluita en ainakaan voi suositella. Kahdesti jätetty tulematta sovittuna aikana ilman ilmoitusta ja kerran saavuttu ilmoittamatta (onneksi joku oli kotona). Kahdesta eri pyynnöstä huolimatta ei osattu antaa viemärikuvauksesta kustannusarviota sikäli mikäli ei ole ns. takuutyö (olisi suorittava firma vaihtunut). Sivuilla mainostetaan tallentavasta kuvauksesta, mutta eipä viitsitty tallentaa. Kaiken kruunasi työnjohtajan antama "No voi voi..." -vastaus tähän kritiikkiin. Paljon petrattavaa."
Palautteeni poistettiin muutaman tunnin perästä kaikessa hiljaisuudessa ja yritystä ei voi enää fb:ssä arvioida.

Finteco LVIS vastasi

26.4.2017 13:02

Kiitos palautteesta! Olemme pahoillamme tapahtuneesta.
Olemme olleet yhteydessä tilaajaan ja selvittäneet asian. 
Viemäriongelma korjattiin ja tarkastettiin kuvauksella. Koska viemäreissä ei ole rakennusaikaista jätettä, sovitun käytännön mukaisesti emme tallentaneet kuvausta. Tulemme kuvaamaan viemärit uudelleen veloituksetta sovittuna ajankohtana ja tallennamme kuvauksen. 

Olemme myös todella pahoillamme, että puhelimessa asiakaspalvelumme ei ollut asiallista, asiasta on keskusteltu ja otamme tästä opiksemme. Toivomme että virheestämme ei aiheutunut teille kohtuutonta haittaa. Kaikki palaute on meille tärkeää toimintamme kehittämiseksi ja uskomme palvelumme parantuvan entisestään!

P.S. Mainostoimistomme oli poistanut (hätävarjelun liioitteluna) arvostelu-välilehden Facebook-sivultamme, nyt se on sinne palautettu!

Tue tykkäämällä

Noora_Lintula

21.4.2017
Ostin kameran ja vasta tilatessa huomasin että olisi pitänyt maksaat tullit ja alvit kun tulee kiinasta. Joten peruin välittämästi tilauksen. Nyt klarnan kautta kinuavat rahaa tuotteesta jota en... Avaa»
Ostin kameran ja vasta tilatessa huomasin että olisi pitänyt maksaat tullit ja alvit kun tulee kiinasta. Joten peruin välittämästi tilauksen. Nyt klarnan kautta kinuavat rahaa tuotteesta jota en ole edes saanut.

MarjaM - Klarna vastasi

24.4.2017 10:06v

Hei!

Klarnan osalta neuvoisin sinua olemaan mahdollisimman pian yheydessä asiakaspalveluumme, puhelimitse 09-42599771 (arkisin 8-18) ja kertomaan tilanteesta niin saat selvitettyä asian.

Tue tykkäämällä

Muori

20.4.2017
MTV:n jutusta rohkaistuneena päätin minäkin antaa tukkapöllyä. Oletteko joskus yrittäneet saada auki salaattikastikepullon korkkia onnistumatta siinä. No, minä olen. Ja monta kertaa. Kerran... Avaa»
MTV:n jutusta rohkaistuneena päätin minäkin antaa tukkapöllyä. Oletteko joskus yrittäneet saada auki salaattikastikepullon korkkia onnistumatta siinä. No, minä olen. Ja monta kertaa. Kerran kaupan kassalla ojensin kastikepullon myyjälle ja sanoin, että ostan jos sinä avaat sen! Joko korkki on väärän kokoinen ettei siihen sovi mikään apuavaaja, ei kallis apuvälinekaupan vekotin kuin ei Alkon korkinavaajakaan - tai korkki on liian pieni niille. Omin pikku käsin niitä on turha yrittääkään. Tänään vein majoneesipullon mukanani yhtiökokoukseen ja pyysin muita avaamaan! Pari päivää sitten ostin VioLifen vegaanista juustoa muovipaketissa joka oli  uudelleen suljettava mallia. Kävi samoin kuin kaverille jauhelihapaketin kanssa. Ei saanut auki, ei edes apuvälinekaupan "pinseteilläkään". Sakset vain käteen ja siihen hävis mahdollisuus sulkea pakkaus. Myös lasipurkit ovat aika tehokkaita vastaanpanijoita, mutta siihenpä olen itse keksinyt halvan ja toimivan työkalun. Rautakaupan tavaraa. Piikki. Tuhosin melko monta veistä ja haarukkaa kun yritin saada ilmaa kannen alle (sillä ilmaahan sinne on saatava jotta kansi avautuisi). Kaikki vain taipuivat. Tai lipsuivat. Mietin mitä mulla on sellaista joka on tarpeeksi ohut ja vahva kärjestään. Ja apuhan löytyi omasta työkalupakista (harrastin nuorempana muorina puutöitä). Siis sellainen piikki jolla voi tehdä esim. poranterälle tarkan aloitusreiän puuhun/lautaan. Toimii - suosittelen!

Saarioinen Kuluttajapalvelu vastasi

21.4.2017 13:57

Hei

Olemme pahoillamme, että olet pettynyt kansien huonoon aukeavuuteen.
Tavoitteemme on valmistaa tuotteita, joiden pakkaukset ovat turvallisia, kestäviä ja helposti aukeavia.

Valitettavasti palautteestasi ei käynyt ilmi, mistä tuotteistamme on kysymys. Jotta pääsisimme paremmin käsittelemään asiaa toivoisimme sinun vielä ottavan yhteyttä meihin. Voit olla meihin yhteydessä osoitteessa http://www.saarioinen.fi/palaute/ Jos mieluummin haluat asioida puhelimitse, maksuton kuluttajapalvelumme on avoinna arkisin klo 9-13 numerossa 0800 178 052

Ystävällisin terveisin
Saarioisten kuluttajapalvelu

Tue tykkäämällä

Janne_Lausvaara

20.4.2017
Meni tuossa hermot lopullisesti DNA TV:n ja asiakaspalvelun kanssa. Olen joutunut reklamoimaan monta kertaa kahden vuoden ajan ja nyt alkaa irtisanominen olla enemmän kuin lähellä. Syynä on, että... Avaa»
Meni tuossa hermot lopullisesti DNA TV:n ja asiakaspalvelun kanssa. Olen joutunut reklamoimaan monta kertaa kahden vuoden ajan ja nyt alkaa irtisanominen olla enemmän kuin lähellä. Syynä on, että palvelussa on monia ongelmia, joista ei olla päästy lopullisesti eroon.

Vastikään kävi esim. niin, että palvelusta katosi kaikki tallenteet aivan yhtäkkiä. Toisella kertaa lapset tulivat keskeyttämään ruuanlaiton, koska kaikki äänet olivat yhtäkkiä kadonneet ja tähän vaivaan olen itsekin törmännyt riesaksi asti monesti.

Peruskäytettävyys jättää myös toivomisen varaa. Meillä jaksoja katsotaan moneen kertaan ja varsinkin lastenohjelmien osalta. Kun jakson on katsonut loppuun, samaa jaksoa ei voi aloittaa seuraavalla kerralla helposti painamalla playta, vaan systeemi pysähtyy tallenteen loppuun. Joka kerta täytyy siis käsin siirrellä kursori jakson alkuun, mistä seuraa, että alkaa aina jo valmiiksi pännimään kun palvelu pitäis laittaa päälle. Lisäksi tallenteiden selaamisen ja poistamisen kanssa on ollut ongelmia. Kun poistat ohjelman, niin tulee viestilaatikko, joka ei lähde pois mistään, vaan selain on päivitettävä.

Netti on nopea eli ongelmat ei johdu siitä. Eikä pitäis olla laitteistakaan kiinni, koska olen pyörittänyt palvelua Mac Minillä selaimen kautta.

Harmillisinta tässä on varmaan se, että nuo ongelmat, joista reklamoin saatiin jo jossain vaiheessa melkein kaikki korjattua. Mutta sitten kun palveluun tuli päivitys, oikeastaan jokainen ongelma palasi takaisin, mistä tuli fiilis että itkeäkö vai nauraa.

DNA TV maksaa periaatteessa vähän eli 6,90 €/kk, mikä olisi sinänsä ok hinta toimivasta palvelusta, mutta on toisaalta niin pieni, että helposti kokee, ettei reklamointi maksa vaivaa. Mutta sitten mietin, että varmaan aika moni muu miettii samalla tavalla, mistä seuraa, että DNA:lla on lauma turhautuneita asiakkaita eikä DNA itse edes tiedä asiasta. Tilanteessa ei siis voita kukaan, päinvastoin.

Pahin turhautuminen tuli kuitenkin huonon asiakaspalvelun takia. Soitin DNA:n tekniseen tukeen yli 20 min puhelun. Totesimme ongelmat yhdessä perusteellisesti ja kysyin voisinko reklamoida tässä samalla asiasta. En kuulemma voi. Mitä ihmettä? Olin juuri käyttänyt aikaa ja antanut paljon vinkkejä, mutta asiakasta haluttiin pompotella edelleen. Kaikki ongelmat on kirjattu juuri teknisen tuen toimesta, joten pitäisikö tässä vaiheessa alkaa uudelleen kirjaamaan ja etsimään uutta yhteystietoa, kun viesti voidaan välittää tehokkaammin talon sisällä.

Ratkaisuehdotus: jos operaattorit haluaisivat toimia asiakaslähtöisesti, asiakkaan pitäisi pystyä hoitamaan asia yhdeltä luukulta. Ok, tämä tarkoittaa, että DNA:n teknisen tuen täytyy osata myös asiakaspalvelu edes jonkin verran. Henkilöstöä täytyy ehkä kouluttaa, mutta lopulta kyse on siitä halutaanko toimia asiakaskeskeisesti.

Tästäkin voisi tehdä joukkoreklamaation. Saa jakaa.

DNA Asiakaspalvelu vastasi

24.5.2017 09:36

Asia on käsitelty asiakkaan kanssa jo tuolloin huhtikuussa.

Tue tykkäämällä

jahome

18.4.2017
Haluan antaa vinkin, mistä voi olla hyötyä kun et saa esimerkiksi rahojasi takaisin verkkokaupasta. Palvelu toimii ainakin kun kyse on erääntyneestä laskusta . En ole itse koskaan käyttänyt... Avaa»
Haluan antaa vinkin, mistä voi olla hyötyä kun et saa esimerkiksi rahojasi takaisin verkkokaupasta. Palvelu toimii ainakin kun kyse on erääntyneestä laskusta . En ole itse koskaan käyttänyt mutta aion kokeilla jos asiat ei muutoin järjesty.
https://www.pikaperinta.fi
 

vastasi

Tue tykkäämällä

Mikko Ikonen

12.4.2017
Mie tarviin nyt vertaistukea ennen kuin joudun lataamoon tämän takia: Oletko sinä siellä saanut IKINÄ jauhelihapakettia, tai mitään muutakaan pakkausta auki tuosta hienosti irralleen... Avaa»
Mie tarviin nyt vertaistukea ennen kuin joudun lataamoon tämän takia: Oletko sinä siellä saanut IKINÄ jauhelihapakettia, tai mitään muutakaan pakkausta auki tuosta hienosti irralleen tarkoitusta varten jätetystä pakkauksen kulmasta? No en minäkään! Tässäkin ajattelin työpäivän jälkeen olla oman elämäni Gordon Ramsay ja kokkailla itselleni herkullisen gurmee-päivällisen. Kaivoin esiin nämä jauhettua lehmänraatoa sisältävät paketit, ja onnistumistumisia pakkausten avauksessa tuli 0/2. Heti meni päivä pilalle ja maailma romahti. Eihän ovissakaan kahvat ole sitä varten että ne repäistään irti, jonka jälkeen ovesta mennään sisään moottorisahalla? Ihminen kävi saatana kuussa ekaa kertaa laitteilla joissa oli laskentatehoa ehkä 1/1000 siitä mitä mun älypuhelimessa on, ja silti me ei osata tehdä kulmasta aukeavaa jauhelihapakettia? Nyt sinä oman elämäsi pikku insinöörinkuvatus tai muu startup-henkinen äkkirikastumisesta haaveileva Pelle Peloton siellä, kehittele tällainen pakkaus ja mene esittelemään se Herra Atrialle tai vaikka Leijonanluolaan, tahi avaa vaikka kickstarter-tili sen saamiseksi tuotantoon, minä ainakin laitan muutaman sentin sinne välittömästi. Joo maailmassa nähdään nälkää ja täällä valkoihoinen sika hyvinvointivaltiosta kitisee, mutta ois maailmassa vähemmän sotia ja kurjuutta jos joku Putinkin olisi saanut kaikki jauhelihapaketit auki joskus.

HKScan Finland: vastasi

18.4.2017 13:27

Hei Mikko!

Kiitos palautteestasi ja pahoittelen, että tuote on aiheuttanut sinulle pettymyksen.

Käytämme jauhelihapakkauksissa niin sanottua tiukkasaumaista kalvoa, jolloin pakkauksen kalvo on tiukasti kiinni rasiassa. Tällöin pakkaus on ikävä kyllä hankala aukaista ja koska kansikalvosta puuttuu ominaisuus, joka helpottaisi pakkauksen avaamista, muovi myös repeytyy helposti. Tiukkasaumaisia kalvoja käytämme taataksemme tuoteturvallisuuden ja pakkauksen pysymisen tiukasti kiinni aina tuotannosta kuluttajalle asti. Olemme välittäneet palautteesi pakkausasiantuntijoillemme.

Tue tykkäämällä

harmitus

10.4.2017
Reklamoin isäni puolesta, jolla oli Elisan laajakaista kotona. Hän joutui taloyhtiön päätöksen takia vaihtamaan Elisalta toiseen yhtiöön, ja tämän muutoksen myötä hänen tietokoneensa... Avaa»
Reklamoin isäni puolesta, jolla oli Elisan laajakaista kotona. Hän joutui taloyhtiön päätöksen takia vaihtamaan Elisalta toiseen yhtiöön, ja tämän muutoksen myötä hänen tietokoneensa tietoturva-asiat vaativat selvitystä. Isäni joutui soittamaan apua tietoturva-asioissa Elisan puhelinpalveluun. Hän etsi asiakaspalvelun numeron Elisan nettisivuilta, ja kun puhelu oli käynnissä, Elisalta kysyttiin lupaa ottaa isäni tietokone etäohjaukseen. Tässä vaiheessa ei ilmoitettu, kauanko tuossa suunnilleen kestäisi, eikä muutenkaan kustannuksista ollut puhetta.
Itse puhelussa kesti yhteensä noin 15 minuuttia ja asia saatiin lopulta ratkaistua, mutta isälleni ei missään vaiheessa kerrottu, eikä nettisivuilla lukenut, että puhelun soittaminen on hyvin kallista. Näin ollen hän sai tästä puhelusta yllättäen lähes 150 euron laskun. Hän kävi jo Elisan liikkeessä Tampereella selvittämässä asiaa, ja siellä autettiin hyvin ystävällisesti ja selvitettiin asiaa laskutuksesta asti, mutta ei tarjottu minkäänlaista hyvitystä.
Mielestäni tällaisessa tilanteessa tulisi ilmoittaa puhelun hinta selkeästi puhelinnumeron yhteydessä, tai viimeistään siinä kohtaa, kun soittaja ohjataan Omaguru-palveluun. Siksi minä ja isäni toivomme hänelle hyvitystä näin suuresta puhelinlaskusta, johon hän ei ollut varautunut.

Elisa Palstatiimi: vastasi

11.4.2017 11:27

Moikka harmitus ja kiitos palautteestasi!

Nettisivuillamme on erikseen sekä OmaGurun että asiakaspalvelun yhteystiedot ja nyt ilmeisesti oli isäsi soittanut OmaGuruun, josta sivuillamme (https://elisa.fi/asiakaspalvelu/yhteystiedot) mainitaan seuraavasti:

Soita Elisan Omaguruun

Henkilökohtainen apu puhelimitse tai paikan päällä!

Omaguru auttaa, kun asiasi koskee käytönopastusta tai asetuksia. Jos epäilet häiriötä Elisan laitteissa, verkossa tai palvelussa, tee häiriöilmoitus asiakaspalveluumme.

Puh. 0600 900 30 (2,28 €/min + mpm/pvm) tai http://www.omaguru.fi
Avoinna ma-pe 8-21, la 9-17.

Tuo hinta ja palvelun tarkoitus on siis kerrottu etukäteen sivuillamme ja lisäksi hinta mainitaan puhelun alussa nauhoitteella.

15 minuutin puhelusta tulisi hintaa 34,20 euroa + pvm/mpm, joten mielelläni selvittäisimme asiaa uudelleen suoraan isäsi kanssa. Tuossa on nyt jokin väärinkäsitys laskun tulkinnassa tai jokin muu syy, jonka vuoksi ei nämä tiedot nyt täsmää.

Voisitko pyytää isääsi olemaan yhteydessä asiakaspalvelumme numeroon 010 190 240 (pvm/mpm) tai vaihtoehtoisesti jättämään aivan maksuttoman soittopyynnön sivun https://elisa.fi/asiakaspalvelu/yhteystiedot/ oikeasta alareunasta ja selvitämme mielellämme asian hänen kanssaan. 🙂

Matias / Elisan sometiimi

Tue tykkäämällä

jahome

8.4.2017
Puolisoni joutui jättämään takuunkorjattavan Iphone 5s puhelimen Tector nimiseen huoltoliikkeeseen Espoon kauppakeskus Sellossa. Puhelimeen oli hankittu 45€ suojalasi ja myyjä joka otti vastaan... Avaa»
Puolisoni joutui jättämään takuunkorjattavan Iphone 5s puhelimen Tector nimiseen huoltoliikkeeseen Espoon kauppakeskus Sellossa. Puhelimeen oli hankittu 45€ suojalasi ja myyjä joka otti vastaan puhelimen, sanoi että tulee poistamaan lasin takuukorjauksen ajaksi. Tämä liike ei ollut valmis miltään osin korvaamaan tätä lasia, koska applen mukaan se tulee poistaa kun puhelin lähetetään applelle huoltoon. Sanoin että antaa applen päättää poistetaanko lasi vai ei mutta jos tämä Tector repii lasin niin sen kuuluisi olla silloin korvausvelvollinen kun kysymyksessä on toisen omaisuuden tietoinen tuhoaminen. Liikkeen myyjä väitti että huoltolähetteen asiakkaan allekirjoituksella, myyjällä on oikeus poistaa suojalasi silläkin uhalla että se hajoaa poiston yhteydessä ja hänen mukaansa liikkeellä ei ole vastuuta säilyykö turvalasi ehjänä vai ei. Sanoin että tulen tekemään reklamaation asiasta mutta myyjä ei välittänyt asiasta vaan vetosi yksipuoliseen oikeuteensa hajoittaa turvalasi poiston yhteydessä. Suosittelen ensisijaisesti käyttämään muita liikkeitä jotka kantavat vastuun, asiakkaalle aiheutuneiden vahinkojen korvaamisen suhteen.

vastasi

Tue tykkäämällä

Maija

21.3.2017
Joka vuosi sama juttu jääkiekon pleijareissa, ei vaan toimi ei! On tää uskomatonta toimintaa, ensimmäinen erä menikin jo siinä ja tästä vielä maksetaan. Asiakaspalveluunkin kun soitetaan... Avaa»
Joka vuosi sama juttu jääkiekon pleijareissa, ei vaan toimi ei! On tää uskomatonta toimintaa, ensimmäinen erä menikin jo siinä ja tästä vielä maksetaan. Asiakaspalveluunkin kun soitetaan niin nauha vaan pyörii ja sanotaan "soita uudelleen myöhemmin". En varmasti soita.

vastasi

Tue tykkäämällä

Antti Husa

21.3.2017
Sonera Viihteellä on sinänsä asiallinen palvelu, jossa on mahdollista hallinnoida oma tilauksia ja tilata lisää kanavapaketteja ”nappia painamalla”. Lisäksi palvelusta näkee omat... Avaa»
Sonera Viihteellä on sinänsä asiallinen palvelu, jossa on mahdollista hallinnoida oma tilauksia ja tilata lisää kanavapaketteja "nappia painamalla". Lisäksi palvelusta näkee omat nykyiset tilaukset. Jostain syystä palvelusta ei voi kuitenkaan samalla tavalla "nappia painamalla" peruuttaa omia tilauksiaan, kuten uusien pakettien tilaaminen onnistuu, vaan tämän vuoksi tulee erikseen kontaktoida Soneran asiakaspalvelijaa. Miksi näin?

SoneraPartio vastasi

22.3.2017 15:29

Hei Antti! Tarkoitat varmaankin Minun Sonera -sovellusta. Sitä kautta kanavapakettien tilaus on onnistunut, mutta irtisanominen ei. Sen sijaa kanavapaketteja on voinut irtisanoa kirjautumalla Omille Sivulle suoraa selaimella. Se on toiminut myös puhelimen kautta.

Nyt tuo aplikaatio on muuttumassa ihan näillä näppäimillä ja uudessa versiossa myös kanavapakettien irtisanomien onnistuu helposti. Joten maltahan vielä hetki niin saat paremman ja uudistuneemman sovelluksen käyttöösi 🙂
//Merja@SoneraPartio